Madeira
Kaupunkilomat
Madeiran saari sijaitsee Atlantin valtameressä hieman yli 500 kilometriä Kanarian saarista pohjoiseen ja noin tuhat kilometriä Lissabonista kaakkoon. Saari on aikanaan syntynyt tulivuorenpurkauksesta. Saari on hyvin vuoristoinen, maa nousee monin paikoin jyrkästi suoraan merestä. Saaren korkein kohta on Pico Ruivo -vuori ja suuri osa saaren pinta-alasta on yli 500 metrin korkeudella ...
Madeiran saari sijaitsee Atlantin valtameressä hieman yli 500 kilometriä Kanarian saarista pohjoiseen ja noin tuhat kilometriä Lissabonista kaakkoon. Saari on aikanaan syntynyt tulivuorenpurkauksesta. Saari on hyvin vuoristoinen, maa nousee monin paikoin jyrkästi suoraan merestä. Saaren korkein kohta on Pico Ruivo -vuori ja suuri osa saaren pinta-alasta on yli 500 metrin korkeudella merenpinnasta.

Madeira on aina kuulunut Portugalille, saari löydettiin 1400-luvun alkupuolella. Tänä päivänä saarella asuu noin 250 000 ihmistä. Entinen pääelinkeino maanviljetys on vaihtunut turismiin, joskin saarella viljellään edelleen paljon eri kasveja. Madeiran saari on luonnoltaan hyvin runsas ja saarella tavataan useita endeemisiä, eli vain Madeiralla eläviä kasvi- ja eläinlajeja.

Levadat ovat kastelukanavia, joita saarelle on rakennettu 1500-luvulta lähtien. Kanavilla on hyvin tärkeä merkitys maanviljelylle, sillä ne kuljettavat vettä saaren sateisilta ylängöiltä muutoin kuiville alueille etenkin saaren eteläosissa. Nykyisin levadoita on yli 2000 kilometriä. Kanavien varsille on tehty kävelyreitit kanavien huoltoa varten, mutta samalla nämä polut tarjoavat monipuolisen reitistön kävelyyn ja patikointiin kaikkialla Madeiran saarella.
Miksi mennä
Madeira sopii erittäin hyvin aktiiviselle matkailijalle. Tuhannet levadakilometrit tarjoavat upeita maisemia ja kaikentasoisia reittejä myös aloittelijalle. Madeiralla on vähän uimarantoja kallioisesta rannikosta johtuen, mutta merivesialtaat mm. Funchalissa ja Porto Monizissa tarjoavat mahdollisuuksia niin uimiseen kuin auringonpalvontaankin. Viereisellä Porto Santon saarella on lähes 10 kilometriä pitkä hiekkaranta. Saari onkin erinomainen päiväretkikohde ja laiva saarten välillä liikennöi päivittäin.
(eval):1:in `tag:linked_text_box': compile error (eval):1: syntax error, unexpected $end, expecting ']' ...onten palatsin puutarhassa.']] ^
Sää
Madeiralla on miellyttävä ilmasto ympäri vuoden. Kesällä lämpätila on yleensä 20-25 asteen välillä. Talvella on muutaman asteen viileämpää. Talvikausi marraskuusta maaliskuuhun on sateisinta aikaa, mutta talvellakin aurinko näyttäytyy usein. Lisäksi sateet ovat usein paikallisia. Käytännössä vuoden jokaisena päivänä ainakin jossain päin saarta paistaa aurinko.
Miten liikkua
Madeiralla on kattava linja-autoverkosto ja lippujen hinnat ovat edullisia. Funchalissa voi käyttää myös taksia, muutaman kilometrin matka maksaa noin 8-10 euroa.
Mitä syödä
Madeiralla syödään paljon kalaa, sijaitseehan saari keskellä valtamerta. Espada eli mustahuotrakala on hyvin suosittu kalaruoka. Lihan ystävät syövät mielellään Espetadaa eli lihaa vartaassa. Saarella tehdään paitsi tavallista viiniä, myös makeaa Madeira -viiniä.
(eval):1:in `tag:linked_text_box': compile error (eval):1: syntax error, unexpected $end, expecting ']' ...p://www.madeira-web.com/','']] ^

Muut kaupunkilomat


Muut matkatyypit

Jaa tämä sivu: Sähköposti
Madeira
Ohessa esimerkkejä matkatarjonnastamme Madeiraan. Valikoimassamme on runsaasti muita majoitus- ja retkivaihtoehtoja.
Matka sisältää
  • lennot Helsinki-Funchal-Helsinki
  • lentoverot
  • 7 yötä 4-tähden Quinta Perestrello hotellissa 2 hengen terassihuoneessa
  • aamiaiset
  • kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä
  • yhden päivän hop-on/hop-off kiertoajelu, jota voit myös käyttää bussikorttina
HintaMatkustus
995,-toistaiseksi
Quinta Perestrello
Osoite:
Rua Dr. Pita 3, Funchal
Kuvaus:
Viihtyisä vanhaan kartanoon (Quinta) rakennettu hotelli keskeisellä sijainnilla Lidon ja Funchalin keskustan välissä.
Huoneet:
36 huonetta, joissa mm. ilmastointi, tv, puhelin, hiustenkuivaaja, terassi
Muuta:
Hotellissa on ravintola, baari, uima-allas ja pieni puutarha. Muutamia pysäköintipaikkoja hotellin edessä.
Matka sisältää
  • lennot Helsinki-Funchal-Helsinki
  • lentoverot
  • 7 yötä 4-tähden Quinta Splendida hotellissa 2 hengen merinäköalahuoneessa
  • aamiaiset
  • kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä
  • yhden päivän hop-on/hop-off kiertoajelu, jota voit myös käyttää bussikorttina
HintaMatkustus
1030,-toistaiseksi
Quinta Splendida
Osoite:
Estrada Ponta Da Oliveira 11, Canico
Kuvaus:
Hyvätasoinen hotelli Canicon kaupungissa noin 10 kilometriä Funchalista. Upeat näköalat merelle ja viihtyisä, suuri puutarha. Hotellissa on saaren suurin kylpylä.
Huoneet:
166 huonetta, joissa mm. tv, puhelin, minibaari, tallelokero sekä parveke tai terassi
Muuta:
Iso lämmitetty uima-allas, suuri puutarha, 5 reiän puttausalue, pysäköintipaikkoja. Ilmainen kuljetus Funchalin kaupunkiin 1-2 kertaa päivässä.
Matka sisältää
  • lennot Helsinki-Funchal-Helsinki
  • lentoverot
  • 7 yötä 5-tähden Quinta das Vistas hotellissa 2 hengen huoneessa
  • aamiaiset
  • kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä
  • yhden päivän hop-on/hop-off kiertoajelu, jota voit myös käyttää bussikorttina
HintaMatkustus
1220,-toistaiseksi
Quinda das Vistas
Osoite:
Caminho de Santo António 52, Funchal
Kuvaus:
Tyylikäs ja tasokas hotelli Funchalin kaupungin yläpuolella. Upeat näköalat merelle ja alas kaupunkiin.
Huoneet:
71 huonetta, joissa mm. Ilmastointi, tv, puhelin, minibaari, tallelokero, hiustenkuivaaja, langaton internet-yhteys, parveke
Muuta:
Hotellissa on tasokas ravintola, cocktail-baari, kylpylä, sisä- ja ulkouima-allas, minigolfrata, pysäköintipaikkoja. Ilmainen kuljetus Funchaniin 1-2 kertaa päivässä. Ilmainen kuljetus ketjun muiden hotellien ravintoloihin iltaisin.
Tämän matkan ostajalle
  • VIP -asiakkaille Eurooppalaisen matkavakuutus vain 15,- / henkilö koko matkan ajaksi
Hinnat alkaen / henkilö voimassa rajoituksin kun kaksi henkilöä matkustaa yhdessä sisältäen yllä mainitut tuotteet ja palvelut.
Oikeus muutoksiin ilmoitettuihin tietoihin pidätetään. Hinnat eivät ole voimassa erikoistapahtumien tai juhlapyhien (esim. pääsiäinen, joulu ja uusivuosi) aikana ellei muuta mainita. Tarkka hinta saattaa riippua valitsemastasi matkustushetkestä. Tiedot perustuvat sivujen laadintahetkellä ilmoitettuihin tietoihin. Mr. Travel ei vastaa tietojen oikeellisuudesta tai kirjoitusvirheistä.
Lähetä yhteydenottopyyntö matkasta

Voimme tehdä alustavan varauksen kyselysi perusteella. Se ei sido sinua ostamaan mitään,
mutta sen avulla voimme heti varmistaa edullisimmat paikat esim. lennoille jo ennen kun otamme sinuun yhteyttä.

Jos haluat meidän tekevän alustavan varauksen, ilmoita alla matkustajien nimet kuten ne esiintyvät passissa sekä iät matkustuspäivänä.

MatkustajaEtunimiSukunimiIkä
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
* = Pakolliset tiedot
Mr Travelin kaupunkilomalla
Monta lähtöä - Kaupunkilomissa lähtöjä on jopa useita päivässä, matkan keston voit valita itse.
Keskustahotellit - Esitellyt hotellit ovat valittu tasoa ja keskeistä sijaintia painottaen.
Muitakin kohteita - Oheisten esimerkkien lisäksi tarjoamme myös kymmeniä muita kaupunkilomakohteia.
Lue kysymyksiä ja vastauksia matkoistamme.
Katso mitä asiakkaat sanovat Mr Travelista.
Ostitko jo matkan? Tarkista muistilstamme.
Tilaa uutiskirje
Saat sähköpostitse
1-3 kertaa/kk tiedon
uutuuksista ja tarjouksista

Seuraa meitä Facebookissa

Seuraa meitä facebookissa

Liity nyt ja osallistu arvontaan. Lue lisää Facebook sivullamme.

Lähdössä matkalle
isommalla seurueella?
Täytä ryhmämatkatarjous
Mr Travel palvelee
ark. 9-17

Puhelinmyynti
0207 451 451

Matkatoimistot Helsinki Turku