Peking
Kaupunkilomat
Peking julistettiin ensimmäistä kertaa Kiinan pääkaupungiksi jo vuonna 1057 ekr. Historia huokuukin kaupungin kaduilla ja kujilla yhä vahvasti. Valtavan, yli 49 hehtaaria ja miljoona ihmistä vetävän aukion laidalla sijaitsee koko Kiinan tärkein nähtävyys; kielletty kaupunki ja keisarillinen palatsi. Valtavaan alueeseen tutustumiseen voi kuluttaa aikaa vaikka viikon ja silti ei ole nähnyt kuin vasta murto-osan koko alueesta. Dynastioiden aikana kiellettyyn kaupunkiin pääsi ainoastaan keisarillinen perhe ja heidän tarkoin valikoitu ...
Peking julistettiin ensimmäistä kertaa Kiinan pääkaupungiksi jo vuonna 1057 ekr. Historia huokuukin kaupungin kaduilla ja kujilla yhä vahvasti. Valtavan, yli 49 hehtaaria ja miljoona ihmistä vetävän aukion laidalla sijaitsee koko Kiinan tärkein nähtävyys; kielletty kaupunki ja keisarillinen palatsi. Valtavaan alueeseen tutustumiseen voi kuluttaa aikaa vaikka viikon ja silti ei ole nähnyt kuin vasta murto-osan koko alueesta. Dynastioiden aikana kiellettyyn kaupunkiin pääsi ainoastaan keisarillinen perhe ja heidän tarkoin valikoitu palvelukuntansa, ministerit sekä kaikkein korkeimmat virkamiehet. Tiantan Taivaan temppeli, jota pidetään Pekingin kaupungin tunnuksena, sijaitsee kaupungin suurimmassa puistossa, johon on istutettu yli 5000 sypressiä. Aikoinaan keisarikin kävi puistossa rukoilemassa hyvää satoa.
Kaikilla asioilla, esineillä ja koristeluilla on Kiinassa jokin symbolinen merkitys. Tämän huomaa varsinkin osallistuessaan kansainvälisille retkille oppaan johdolla. Pekingin eläintarha on myös näkemisen arvoinen hellyyttävine pandakarhuineen. Eläintarhaan on myös rakennettu uusi ja upea delfinaario, jossa sijaitsee suuri haiallas.
Sanonnan mukaan jopa avaruudesta nähtävälle Kiinan muurille on matkaa Pekingistä noin 80 kilometriä. Badaling on yksi parhaiten kunnostetuista Kiinan muurin kohdista, jossa kävely on kaikkein vaivattominta. Siltikin tarvitaan aika hyvää kuntoa ja kestävyyttä, jotta tämän nähtävyyden valloitus tulee tehtyä.
Pekingin vanhaa kaupunkia edustavat Hutongit. Hutong tarkoittaa tänä päivänä kapeaa kujaa tai kapeaa tietä. Näitä vanhoja asuntoalueita ei ole enää kovin montaa jäljellä ja niissä liikutaan usein pyörätakseilla. Osa vanhoista taloista on myös avoinna yleisölle ja ovat hyviä tutustumispaikkoja siihen miten kiinalaiset ovat pääkaupungissa aikoinaan asuneet ja oikeastaan asuvat yhä. Osa näistä alueista on ikävä kyllä saanut väistyä modernien pilvenpiirtäjien ja teiden tieltä.
Tämän päivän Pekingissä on yli 15 miljoonaa asukasta. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan, sillä maaltamuutto kaupunkiin on kiihtynyt viime vuosina huimaa tahtia. Pekingissä polkupyöriä on vähintään yhtä paljon kuin ihmisiä ja polkupyörällä liikkuminen onkin aika kätevää liikenneruuhkaisessa kaupungissa. Pekingissä huomaa Kiinan huiman kehitystahdin, polkupyörät vaihtuvat melkoista vauhtia uusiin länsimaisiin autoihin ja liikenne vilkastuu Pekingin jo ennestään vilkkailla kujilla ja teillä.

Miksi mennä
Peking on täynnä kulttuurihistoriallisia ja maailmankuuluja nähtävyyksiä kielletystä kaupungista lähellä sijaitsevaan Kiinan muuriin. Kiehtova kulttuuri ja erinomaiset ostosmahdollisuudet takaavat mieluisan ja ikimuistettavan matkakokemuksen.
Nähtävyydet
Kielletty kaupunki
- Aikoinaan suljettu kaupunginosa, jossa keisarit asustivat. Alueella sijaitsee 800 rakennusta.Taivaallisen rauhan aukio
- Valtaisa aukio, jossa sijaitsee myös diktaattori Mao Tsetungin mausoleumi.Taivaan temppeli
- Vuonna 1420 valmistunut huikean kokoinen temppeli.Kiinan muuri
- Reilut 6000 kilometriä pitkä muuri, joka on nykyisin koko Kiinan tunnetuimpia nähtävyyksiä.Keisarillinen kesäpalatsi
- Vanha keisarillinen lomapaikka ja puutarha-alue Pekingin lähettyvillä, joka toimii nykyisin puistona.Pekingin eläintarha
- Yksi kaupungin suosituimmista turistikohteista, pandojen takia tietenkin. Sää
Talvella Pekingin ilmasto on lauhkeampi kuin Suomessa lämpötilan vaihdellessa nollan molemmin puolin. Pekingin ilma on melko raaka ja varsinkin talvikuukausina kannattaa pakata mukaan lämmintä, tuulenpitävää asustetta. Keväällä ja syksyllä ilmasto on parhaimmillaan matkailijan näkökulmasta. Heinä-elokuussa lämpötilat nousevat yli hellerajan ja nähtävyyksien katselu saattaa olla aika työlästä.
Miten liikkua
Pekingissä on kattava metro- ja bussiverkosto. Takseja on erittäin hyvin saatavilla sekä lennosta että varsinkin hotellien edustoilla. Hotelleista kannattaa pyytää taksikortti johon on merkitty kaikki olennaiset paikat Pekingissä kiinan kielellä, näin taksinkuljettaja osaa viedä oikeaan paikkaan. Kaikki liikkuminen on hyvin edullista. Polkupyöriä löytyy myös vuokrattavaksi, mutta varsinkin päätiet ovat melko kaoottisia.
Mitä syödä
Kiinalaisessa keittiössä käytetään paljon mausteita ja yrttejä. Valkosipuli, kevätsipuli ja sipuli kuuluvat moneen ruokaan oleellisena osana. Riisi ja nuudelit ovat yleensä ruoan lisukkeena perunan sijasta. Ruokailu Pekingissä on pääsääntöisesti halpaa ja kiinalaiset syövät itsekin paljon ulkona ravintoloissa sekä katukeittiöissä. Pekingissä on myös lukuisia kansainvälisiä ravintoloita jotka tarjoavat länsimaista ruokaa.
Muuta
-
Eurooppa
Peking

Ohessa valikoituja matkapaketteja Pekingiin. Valikoimassamme on runsaasti muita majoitusvaihtoehtoja. Voit myös muuttaa matkan kestoa.
Matka sisältää
|
|
| Hinta | Matkustus |
|---|---|
| 789,- | 1.11.-15.12.09 / 1.1.-15.6.10 |
| 998,- | 16.-31.12.09 |
| 895,- | 16.6.-21.8.10 |
Hotelli Harmony 

Osoite:
Youtong St, No. 59 Suzhou Hutong, Doncheng District, Beijing
Kuvaus:Turistiluokan hotelli lähellä Tiananmenin aukiota, ravintoloita ja ostosmahdollisuuksia.
Huoneet:122 huonetta: ilmastointi, tv, puhelin ja minibaari.
Muuta:Hotellissa on kahvila, ravintola ja sauna.
Katso muut matkavaihtoehdot:
Hotelli Jian Guo 

Hotelli Crowne Plaza 

Matka sisältää
|
|
| Hinta | Matkustus |
|---|---|
| 839,- | 1.11.-15.12.09 / 1.1.-28.2.10 |
| 1065,- | 16.-31.12.09 |
| 998,- | 1.-31.3.10 |
Hotelli Jian Guo 

Osoite:
No.5 Jianguo Men Wai Da Jie, P.R.C 100020, Beijing
Kuvaus:Hotelli sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä kiellettyä kaupunkia ja WangFuJing -ostoskatua.
Huoneet:449 huonetta:ilmastointi, tv, minijääkaappi, minibaari, mikro, kahvi/tee ja internet-yhteys.
Muuta:Vuonna 2006 täysin remontoitu hotelli. Hotellissa on ravintola, kahvila, sauna, uima-allas ja kuntosali.
Katso muut matkavaihtoehdot:
Hotelli Harmony 

Hotelli Crowne Plaza 

Matka sisältää
|
|
| Hinta | Matkustus |
|---|---|
| 958,- | 1.11.-15.12.09 |
| 1135,- | 16.-31.12.09 |
| 899,- | 1.1.-28.2.10 |
| 1058,- | 1.-31.3.10 |
Hotelli Crowne Plaza 

Osoite:
48 Deng Shi Kou Wangfujin Street, P.R.C. 100006, Beijing
Kuvaus:Tyylikäs ja moderni hotelli keskeisellä sijainnilla hyvien ostospaikkojen ja kielletyn kaupungin läheisyydessä.
Huoneet:199 huonetta: ilmastointi, tv, puhelin, minibaari, hiustenkuivain ja internetyhteys.
Muuta:Hotellissa on 3 ravintolaa, baari, yökerho, sauna, uima-allas ja kuntosali.
Katso muut matkavaihtoehdot:
Hotelli Harmony 

Hotelli Jian Guo 

Tämän matkan ostajalle
|
|
Hinnat alkaen / henkilö rajoituksin kun kaksi henkilöä matkustaa samalla varauksella sisältäen yllä mainitut tuotteet ja palvelut. Suomen kansalainen tarvitsee Kiinaan viisumin, lisätietoja toimistoistamme.
Oikeus muutoksiin ilmoitettuihin tietoihin pidätetään. Hinnat eivät ole voimassa erikoistapahtumien tai juhlapyhien (esim. pääsiäinen, joulu ja uusivuosi) aikana ellei muuta mainita. Tarkka hinta saattaa riippua valitsemastasi matkustushetkestä. Tiedot perustuvat sivujen laadintahetkellä ilmoitettuihin tietoihin. Mr. Travel ei vastaa tietojen oikeellisuudesta tai kirjoitusvirheistä.

Lähetä yhteydenottopyyntö matkasta
Mr. Travelin kaupunkilomalla
Joustavuus - Kaupunkilomissa lähtöjä on jopa useita päivässä, matkan keston voit valita itse.
Keskustahotellit - Esitellyt hotellit ovat valittu keskeistä sijaintia painottaen käyttäen omaa tähtiluokitustamme. Hyvä sijainti mahdollistaa helpon ja vaivattoman liikkumisen.
Vaivattomuus - Yhdellä yhteydenotolla Mr. Traveliin vältät tuntikausien seikkailun verkossa halvinta hintaa etsien.

Intian kultainen kolmio
Opastettu Matkahelmi Intian maailmankuuluihin nähtävyyksiin. Hinnat alk. 7 vrk 1179,-
Lue lisää »
Kuuban parhaimmat -kierros
Valloittava Matkahelmi Kuuban parhaimpiin nähtävyyksiin. Hinnat alk. 11 vrk 2095,-
Lue lisää »
Seychellien 2 saarta
Seychellien pääsaaret Mahe & Praslin samalla lomalla. Hinnat alk. 10 vrk 1895,-
Lue lisää »
Tilaa uutiskirje
Saat sähköpostitse
ensimmäisenä tiedon uutuuksista
ja tarjouksista.