Hua Hin
Rantalomat
Noin 200 kilometriä Bangkokista lounaaseen sijaitseva Thaimaan vanhin lomakohde, Hua Hin, hurmaa niin pariskunnat kuin perheetkin. Alueen turismihistoria juontaa juurensa jo 1920 -luvulle, jolloin kuningas Rama VII hoveineen lomaili Hua Hinissa. Kuningas rakennutti vuonna 1926 kesäpalatsin nimeltään Klai Kang Won, jonka nimi tarkoittaa Huolista Vapaata. Hua Hin on säilynyt Thaimaan kuninkaallisen hovin lomailupaikkana siitä asti. Pienestä kalastajakylästä on kasvanut turismin myötä 40 000 asukkaan kansainvälinen lomapaikka. ...
Noin 200 kilometriä Bangkokista lounaaseen sijaitseva Thaimaan vanhin lomakohde, Hua Hin, hurmaa niin pariskunnat kuin perheetkin. Alueen turismihistoria juontaa juurensa jo 1920 -luvulle, jolloin kuningas Rama VII hoveineen lomaili Hua Hinissa. Kuningas rakennutti vuonna 1926 kesäpalatsin nimeltään Klai Kang Won, jonka nimi tarkoittaa Huolista Vapaata. Hua Hin on säilynyt Thaimaan kuninkaallisen hovin lomailupaikkana siitä asti. Pienestä kalastajakylästä on kasvanut turismin myötä 40 000 asukkaan kansainvälinen lomapaikka. Muutoksesta huolimatta Hua Hin on onnistunut säilyttämään omaperäisyytensä ja rauhallisen, kylämäisen tunnelman.
Harvassa kaukoidän kohteessa onnistuu ranta- ja kaupunkiloman yhdistäminen niin mukavasti kuin Hua Hinissa. Aamupäivän auringossa lekottelun jälkeen voi hotellista suunnistaa suoraan lounaalle ja esimerkiksi ostoskierrokselle alueen lukuisiin kauppoihin. Myös aktiiviloma onnistuu Hua Hinilla helposti esimerkiksi golfin, tenniksen, ratsastuksen tai lukuisten vesilajien merkeissä.
Varsinkin golfaajat voivat nauttia useista kansainvälisen tason 18 -reikäisistä kentistä, muunmuassa Thaimaan vanhimmasta golfkentästä. Vilkasta yöelämää lomaltaan hakeva joutuu Hua Hinin tarjontaan pettymään, sillä Thaimaan yökerho- ja baarikeskittymät löytyvät muualta.
Hua Hin on yksi Thaimaan kuivimmista rantapaikoista. Lämmin ilmasto hyväileekin lomailijoita ympäri vuoden ja tekee Hua Hinista helpon kohteen esimerkiksi ensimmäiseksi kaukokohteeksi. Sataman houkuttelevat laituriravintolat tarjoavat taatusti tuoreita ja herkullisia merenherkkuja edulliseen hintaan. Kilometrien pituinen ranta houkuttelee pitkille kävelyille paljain jaloin ilta auringon kajossa.
Harvassa kaukoidän kohteessa onnistuu ranta- ja kaupunkiloman yhdistäminen niin mukavasti kuin Hua Hinissa. Aamupäivän auringossa lekottelun jälkeen voi hotellista suunnistaa suoraan lounaalle ja esimerkiksi ostoskierrokselle alueen lukuisiin kauppoihin. Myös aktiiviloma onnistuu Hua Hinilla helposti esimerkiksi golfin, tenniksen, ratsastuksen tai lukuisten vesilajien merkeissä.
Varsinkin golfaajat voivat nauttia useista kansainvälisen tason 18 -reikäisistä kentistä, muunmuassa Thaimaan vanhimmasta golfkentästä. Vilkasta yöelämää lomaltaan hakeva joutuu Hua Hinin tarjontaan pettymään, sillä Thaimaan yökerho- ja baarikeskittymät löytyvät muualta.
Hua Hin on yksi Thaimaan kuivimmista rantapaikoista. Lämmin ilmasto hyväileekin lomailijoita ympäri vuoden ja tekee Hua Hinista helpon kohteen esimerkiksi ensimmäiseksi kaukokohteeksi. Sataman houkuttelevat laituriravintolat tarjoavat taatusti tuoreita ja herkullisia merenherkkuja edulliseen hintaan. Kilometrien pituinen ranta houkuttelee pitkille kävelyille paljain jaloin ilta auringon kajossa.
Miksi mennä
Hua Hinin edullinen hintataso, hyvät ostosmahdollisuudet yömarkkinoista erikoisliikkeisiin ja rauhallinen iltaelämä runsaiden aktiviteettien kera vetävät lomailijoita Hua Hiniin vuodesta toiseen. Hua Hinin merivesi on sameahkoa johtuen pohjavirtauksista, joten kristallinkirkkaita rantavesiä hakeva löytää paratiisirantansa jostain muusta Thaimaan lomakohteesta.
Nähtävyydet
Klai Kangwon palatsi
- Kuningas Rama VII:n vuonna 1929 rakentama edelleen kuningasperheen käytössä oleva kesäpalatsi. Yleisö pääsee tutustumaan palatsin ympäristöön, kun kuningasperhe ei ole paikalla.Phra Ratcaniwet Marukkhathaiyawan
- Hua Hinin eteläpuolella sijaitseva kuningas Rama VI:en itse suunnittelema ja rakentama Thaimaan suurin teakpuinen palatsi.Sää
Hua Hinissa vallitsee trooppinen ilmasto, keskilämpötilan ollessa 28 astetta. Vuodenaikoja Hua Hinissa on selkeästi havaittavissa kolme: kesä, sadekausi ja talvi. Maaliskuusta kesäkuuhun vallitsee kuuma kesäkausi lämpötilan ollessa 35-40 astetta ja sadekuurot lyhyitä. Sadekaudella heinäkuusta lokakuuhun tulee lyhyitä kuurosateita, mutta aurinko paistaa. Lämpötila on sadekaudella keskimäärin 30 astetta. Kuivana talvikautena (joka on suosituin turismisesonki) vallitsee miellyttävä ilmasto, lämpötilan vaihdellessa 25-30 asteen välillä.
Miten liikkua
Hua Hinin kaupungissa on helppoa liikkua jalkaisin. Pidempiä matkoja varten voi hypätä kolmipyöräiseen mopotaksin tai lavataksin kyytiin.
Mitä syödä
Thaimaan monipuolinen keittiö tuoreine merenherkkuineen on Hua Hinissa lähellä. Useat niinsanotut laituriravintolat tarjoavat tuoretta ja herkullista ruokaa. Kansainvälinen keittiö on laajasti edustettuna aina italialaisista ravintoloista pitsoineen ja pastoineen amerikkalaisiin hampurilaispaikkoihin.
Muuta
Hua Hin







Ohessa valikoituja matkapaketteja Hua Hiniin. Valikoimassamme on runsaasti muita majoitusvaihtoehtoja. Voit myös muuttaa matkan kestoa.
Matka sisältää
|
|
| Hinta | Matkustus |
|---|---|
| 1239,- | 1.-14.1. / 1.-30.4.10 |
| 1168,- | 15.1.-31.3. / 1.5.-23.6. / 22.8.-31.10.10 |
| 1375,- | 24.6.-21.8.10 |
Hotelli Baan Talay Dao Resort 





Osoite:
2/10 Soi Takiab Village, Petckasem Road, Hua Hin
Kuvaus:Viehättävä pienehkö rantahotelli noin 6 km Hua Hinin keskustasta etelään.
Huoneet:32 huonetta: ilmastointi, tv, dvd-soitin, puhelin, minibaari ja parveke.
Muuta:Hotellissa on ravintola ja uima-allas.
Katso muut matkavaihtoehdot:
Hotelli Rest Detail 







Hotelli Sofitel Centara Grand Resort & Villas 









Matka sisältää
|
|
| Hinta | Matkustus |
|---|---|
| 1586,- | 1.-10.1. / 24.6.-21.8.09 |
| 1365,- | 11.1.-31.3. / 18.4.-23.6. / 22.8.-31.10.10 |
| 1475,- | 1.-17.4.10 |
Hotelli Rest Detail 







Osoite:
19/199 Hua Hin Soi 19, Prachuabkerikhan , Thailand
Kuvaus:Tasokas moderni hotelli Siamin lahden rannalla lyhyen ajomatkan päästä Hua hinin keskustasta.
Huoneet:56 huonetta: ilmastointi, tv, dvd-soitin, puhelin, tallelokero, minibaari, hiustenkuivain, kahvi/tee ja parveke/terassi.
Muuta:Hotellissa on 3 ravintolaa, uima-allas, spa ja aktiviteettitarjontaa
Katso muut matkavaihtoehdot:
Hotelli Baan Talay Dao Resort 





Hotelli Sofitel Centara Grand Resort & Villas 









Matka sisältää
|
|
| Hinta | Matkustus |
|---|---|
| 1968,- | 1.-10.1.10 |
| 1552,- | 11.1.-31.3. / 24.6.-21.8.10 |
| 1665,- | 1.-15.4.10 |
| 1335,- | 16.4.-23.6. / 22.8.-31.10.10 |
Hotelli Sofitel Centara Grand Resort & Villas 









Osoite:
1 Damnernkasem Road, Prachuab-Kirikhan 77110, Hua Hin
Kuvaus:Ihastuttava kolonialistista aikaa henkivä hotelli Hua Hinin keskustassa.
Huoneet:207 huonetta: ilmastointi, tv, puhelin, minibaari, tallelokero, hiustenkuivain ja parveke/terassi.
Muuta:Hotellissa on 7 ravintolaa, baari, yökerho, uima-altaita, spa, tennikenttä ja hyvä vesiaktiviteettitarjonta. Thaimaan vanhin golfkenttä (Royal Hua Hin Golf Club) sijaitsee hotellin välittömässä läheisyydessä.
Katso muut matkavaihtoehdot:
Hotelli Baan Talay Dao Resort 





Hotelli Rest Detail 







Tämän matkan ostajalle
|
Hinnat alkaen / henkilö rajoituksin kun kaksi henkilöä matkustaa samalla varauksella sisältäen yllä mainitut tuotteet ja palvelut.
Oikeus muutoksiin ilmoitettuihin tietoihin pidätetään. Hinnat eivät ole voimassa erikoistapahtumien tai juhlapyhien (esim. pääsiäinen, joulu ja uusivuosi) aikana ellei muuta mainita. Tarkka hinta saattaa riippua valitsemastasi matkustushetkestä. Tiedot perustuvat sivujen laadintahetkellä ilmoitettuihin tietoihin. Mr. Travel ei vastaa tietojen oikeellisuudesta tai kirjoitusvirheistä.
Tutustu palveluhinnastoon ja usein kysyttyihin kysymyksiin.


Lähetä yhteydenottopyyntö matkasta
Mr. Travelin rantalomalla
Joustavuus - Rantalomissa lähtöjä on jopa useita päivässä, matkan keston voit valita itse.
Rantahotellit - Rantalomalla hotellin merkitys korostuu. Esitellyt hotellit ovat valittu eri kriteereitä (golf, ranta, aktiviteetit, lapsiperheet) painottaen käyttäen omaa tähtiluokitustamme.
Vaivattomuus - Yhdellä yhteydenotolla Mr. Traveliin vältät tuntikausien seikkailun verkossa halvinta hintaa etsien.

Tilaa uutiskirje
Saat sähköpostitse
1-3 kertaa/kk tiedon
uutuuksista ja tarjouksista

Aasian risteilyt
Tasokas risteily täysihoidolla Aasian parhaimpiin. Hinnat alkaen 16 vrk 2398,-
Lue lisää »
Thaimaan kolme saarta
Upea kierros Koh Samuin, Koh Taon ja Koh Phanganin saarille. Hinnat alkaen 10 vrk 1699,-
Lue lisää »
Thaimaan idylliset saaret
Bangkokin vilinää sekä Koh Taon ja Chumphonin paratiisirantoja. Hinnat alkaen 9 vrk 1549,-
Lue lisää »
Matkatoimistot Helsinki Turku







