Koh Samet
Rantalomat
Koh Sametin pieni paratiisimainen saari sijaitsee Siamin lahden itärannikolla, noin kuuden kilometrin päässä Ban Phen kylästä, Rayongin provinssissa. Bangkokista matkaa kertyy noin 200 kilometriä. Saari on kooltaan vain noin seitsemän kilometriä pitkä ja leveimmillään noin kolme kilometriä. Saarella on kauniita valkohiekkaisia rantoja, joista suosituimpia lienee Sai Kaewin ranta sekä rauhallinen ja syrjäisempi Ao Praon ranta. Rannalta toiselle pääsee kätevästi lava-autojen kyyditseminä.

Sametin lomakohteena ...
Koh Sametin pieni paratiisimainen saari sijaitsee Siamin lahden itärannikolla, noin kuuden kilometrin päässä Ban Phen kylästä, Rayongin provinssissa. Bangkokista matkaa kertyy noin 200 kilometriä. Saari on kooltaan vain noin seitsemän kilometriä pitkä ja leveimmillään noin kolme kilometriä. Saarella on kauniita valkohiekkaisia rantoja, joista suosituimpia lienee Sai Kaewin ranta sekä rauhallinen ja syrjäisempi Ao Praon ranta. Rannalta toiselle pääsee kätevästi lava-autojen kyyditseminä.

Sametin lomakohteena löysivät ensin reppumatkalaiset, niinkuin monen muunkin suositun lomapaikan Thaimaassa. Nykyisin saarella on tarjota korkealaatuisia hotelleja vaativaankin makuun, mutta silti saari on säilyttänyt rauhallisen ja luonnonkauniin ympäristönsä. Osaltaan tätä säilymistä on edesauttanut saaren julistaminen luonnonpuistoksi vuonna 1981. Koska saarella ei ole lentokenttää, eikä jättisuuria hotelleja, suurimmat seuramatkaryhmät löytävät lomapaikkansa muualta.

Lomailu Koh Sametilla on leppoisaa ja helppoa. Ei pakollisia nähtävyyksiä, vaan rauhaa kirkkaan veden, valkoisen hiekan ja pienten paikallisravintoloiden antimien kera. Illat voi viettää vaikkapa rantahiekalle levitetyllä bambumatolla kynttilänvalossa aaltojen kohinaa kuunnellen ja raikasta juomaa siemaillen. Yökerhoja ja pikaruokapaikkoja Koh Sametilta ei löydy, eikä ostoskeskuksia.

Sametin paratiisimaisen ja rauhallisen loman jatkeeksi voi hyvin yhdistää muutaman päivän joko vilkkaalla Pattayalla tai Bangkokissa.
Miksi mennä
Koh Samet on rauhallista ja kaunista rantalomaa ilman turistilaumoja. Koh Sametille tullaan puhtaiden ja rauhallisten rantojen ansiosta. Yhdistelmäloma onnistuu mainiosti esimerkiksi Koh Changin, Pattayan tai Bangkokin kanssa.
Sää
Koh Sametin ilmasto on hyvä ympäri vuoden, sillä se on Thaimaan kuivin saari. Niinsanotulla sadekaudella toukokuusta heinäkuuhun Koh Sametilla sataa huomattavasti vähemmän kuin muualla Rayongin provinssissa.
Miten liikkua
Jalkaisin, polkupyörällä, mopolla tai lavataksilla pääsee parhaiten paikasta toiseen.
Mitä syödä
Useat ravintolat kattavat iltaisin pöytänsä rantahiekalle. Paikalliskalastajien päivän saaliit ovat tuoreina näytillä iltaisin ravintoloiden ulkopuolella. Suosittelemme kokeilemaan mielikuvituksellisen näköisiä kaloja paikallisin reseptein valmistettuna. Älä jätä kokeilematta myöskään herkullisia nuudeli- ja curryruokia. Monet ravintolat tarjoavat myös kansainvälisiä ruokia, mutta suuret ravintolaketjut loistavat poissaolollaan. Aterian kruunaa mehukkaat ja taatusti tuoreet hedelmät. Maukkaat ja maustetut ruoat voi huuhtoa alas hyvällä thaimaalaisella oluella tai taatusti tuoreella hedelmämehulla.
Koh Samet
Ohessa valikoituja matkapaketteja Koh Sametille. Valikoimassamme on runsaasti muita majoitusvaihtoehtoja. Voit myös muuttaa matkan kestoa.
Matka sisältää
  • lennot
  • lentoverot
  • 7 yötä hotelli Sai Kaew Beach 2h huoneessa
  • aamiaiset
  • kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä
HintaMatkustus
1595,-15.3.-30.4.10
1528,-1.5.-23.6. / 22.8.-31.10.10
1738,-24.6.-21.8.10
Hotelli Sai Kaew Beach
Osoite:
8/1 Moo 4, Tambol Phe, Amphur Meung, Rayong 21160
Kuvaus:
Turistiluokan rantahotelli vilkkaammalla Sai Kaewin rannalla.
Huoneet:
155 huonetta: ilmastointi, tv, minibaari ja jääkaappi.
Muuta:
Hotellissa on kaksi ravintolaa, baari, kahvila, uima-altaita, kuntosali ja aktiviteettitarjontaa.
Katso muut matkavaihtoehdot:
Matka sisältää
  • lennot
  • lentoverot
  • 7 yötä hotelli Ao Prao Resortissa 2h huoneessa
  • aamiaiset
  • kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä
HintaMatkustus
1785,-15.3.-30.4.10
1697,-1.5.-23.6. / 22.8.-31.10.10
1899,-24.6.-21.8.10
Hotelli Ao Prao Resort
Osoite:
60 Moo 4 Tambol Phe, Muang, Rayong 21160
Kuvaus:
Viehättävä keskitason hotelli rauhallisella Ao Praon rannalla. Hotellissa on ihastuttava rantaterassi ravintola suuren akaasiapuun alla ja suojaisa ranta vesiurheilu mahdollisuuksineen.
Huoneet:
52 huonetta: ilmastointi, tv, puhelin, kahvi/tee, minibaari, hiustenkuivain ja tallelokero.
Muuta:
Hotellissa on ravintola, baari, uima-allas ja aktiviteettitarjontaa.
Katso muut matkavaihtoehdot:
Matka sisältää
  • lennot
  • lentoverot
  • 7 yötä hotelli Paradeessa 2h huoneessa
  • aamiaiset
  • kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä
HintaMatkustus
2235,-15.3.-30.4.10
1965,-1.5.-23.6. / 22.8.-3.10.10
2175,-24.6.-21.8.10
Hotelli Paradee
Osoite:
76 Moo 4 Tumbol Phe, Amphur Muan, Rayong 21160
Kuvaus:
Upea ja tasokas hotelli kahdella rauhallisella rannalla. Soveltuu erinomaisesti rauhallista ja tasokasta majoitusta hakevalle, varsinkin häämatkalaisille.
Huoneet:
40 villaa: ilmastointi, tv, puhelin, minibaari, poreallas, dvd-soitin, terassi ja tallelokero.
Muuta:
Hotellissa on ravintola, kaksi baaria, uima-allas, spa, kuntosali, kirjasto ja hyvä aktiviteettitarjonta.
Katso muut matkavaihtoehdot:
Tämän matkan ostajalle
  • Eurooppalaisen matkavakuutus vain 5,- / henkilö matkan ajaksi
Hinnat alkaen / henkilö rajoituksin kun kaksi henkilöä matkustaa samalla varauksella sisältäen yllä mainitut tuotteet ja palvelut.
Oikeus muutoksiin ilmoitettuihin tietoihin pidätetään. Hinnat eivät ole voimassa erikoistapahtumien tai juhlapyhien (esim. pääsiäinen, joulu ja uusivuosi) aikana ellei muuta mainita. Tarkka hinta saattaa riippua valitsemastasi matkustushetkestä. Tiedot perustuvat sivujen laadintahetkellä ilmoitettuihin tietoihin. Mr. Travel ei vastaa tietojen oikeellisuudesta tai kirjoitusvirheistä.
Lähetä yhteydenottopyyntö matkasta
* = Pakolliset tiedot
Mr. Travelin rantalomalla
Joustavuus - Rantalomissa lähtöjä on jopa useita päivässä, matkan keston voit valita itse.
Rantahotellit - Rantalomalla hotellin merkitys korostuu. Esitellyt hotellit ovat valittu eri kriteereitä (golf, ranta, aktiviteetit, lapsiperheet) painottaen käyttäen omaa tähtiluokitustamme.
Vaivattomuus - Yhdellä yhteydenotolla Mr. Traveliin vältät tuntikausien seikkailun verkossa halvinta hintaa etsien.
Tilaa uutiskirje
Saat sähköpostitse
1-3 kertaa/kk tiedon
uutuuksista ja tarjouksista

Aasian risteilyt
Tasokas risteily täysihoidolla Aasian parhaimpiin. Hinnat alkaen 16 vrk 2398,-
Lue lisää »
Thaimaan kolme saarta
Upea kierros Koh Samuin, Koh Taon ja Koh Phanganin saarille. Hinnat alkaen 10 vrk 1699,-
Lue lisää »
Thaimaan idylliset saaret
Bangkokin vilinää sekä Koh Taon ja Chumphonin paratiisirantoja. Hinnat alkaen 9 vrk 1549,-
Lue lisää »
Lähdössä matkalle
isommalla seurueella?
ryhmämatkatarjous
Mr. Travel palvelee
ark. 9-17

Puhelinmyynti
0207 451 451

Matkatoimistot Helsinki Turku