Moorea
Rantalomat
Ranskan Polynesia sijaitsee Tyynellä valtamerellä ja muodostuu yhteensä noin 130 saaresta. Alueen tunnetuin saari on Tahiti, jota usein myös käytetään kuvaamaan koko Ranskan Polynesiaa. Saarten alkuperäisväestö on polynesialaiset, jotka levittäytyivät ennen ajanlaskumme alkua lähes koko Tyynen valtameren alueelle. Yhteydet Eurooppaan alkoivat vuonna 1521 kun maailmanmatkaaja ...
Ranskan Polynesia sijaitsee Tyynellä valtamerellä ja muodostuu yhteensä noin 130 saaresta. Alueen tunnetuin saari on Tahiti, jota usein myös käytetään kuvaamaan koko Ranskan Polynesiaa. Saarten alkuperäisväestö on polynesialaiset, jotka levittäytyivät ennen ajanlaskumme alkua lähes koko Tyynen valtameren alueelle. Yhteydet Eurooppaan alkoivat vuonna 1521 kun maailmanmatkaaja portugalilainen Ferdinand Magellan saapui ensimmäisenä eurooppalaisena saarille. Tämän jälkeen saari toisensa jälkeen ”löydettiin” eri maiden löytöretkeilijöiden toimesta kunnes 1700-luvun lopulla pysyvämpi eurooppalainen asutus syntyi Tahitille. Ranskalaiset valloittivat lopulta koko alueen ja perustivat vuonna 1834 pääkaupungin Papeeten Tahitille. Nykyään Ranskan Polynesia on Ranskan merentakainen paikallishallintoalue. Ranskan Polynesia tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet sekä rantalomailulle että muille aktiviteeteille. Ranskan Polynesia on kohtalaisen suosittu turistikohde muttei silti tunnu ruuhkaiselta koska lomailijat jakautuvat usealle eri saarelle. Turisteille tarjotut palvelut ovat pitkälle kehittyneitä ja tasokkaita. Alueella puhutaan maoria sekä ranskaa mutta matkailija pärjää hyvin myös englannin kielellä.
Tahiti - pääsaari
Ranskan Polynesiassa asuu n. 270.000 ihmistä, joista n. 190.000 asuu Tahitin saarella. Tahiti onkin pääsaari ja kaupallinen keskus, joka myös toimii kauttakulkupisteenä muille saarille mentäessä. Pääkaupunki on Papeete, joka ei ole kovin suuri mutta silti vilkas ja välillä jopa ruuhkainen. Vaikka Tahiti tarjoaa joitain mahdollisuuksia rantalomailuun ja kiertoajeluihin, se ei yleensä ole lomamatkailijan ensisijainen kohde Ranskan Polynesiassa johtuen osittain kaupunkimaisesta luonteestaan. Tahitille voi kuitenkin jäädä pariksi yöksi, etenkin jos haluaa tutustua paikalliseen kaupunkielämään.
Bora Bora
Bora Bora on laguunin ja koralliriuttojen ympäröimä saari ja se sijaitsee noin 300 kilometriä Tahitista luoteeseen. Bora Bora on kaunis rantakohde joka tarjoaa matkailijalle upeita mahdollisuuksia rantalomailuun ja vesiaktivitteetteihin aina snorklauksesta kalastukseen. Hotellien palvelut saarella ovat tasokkaita ja kuvankauniit rannat sekä maisemat ihastuttavat kenet tahansa.
Moorea
Siinä missä Bora Bora tarjoaa postikortinkauniit rantalomamahdollisuudet, Moorea kiehtoo lisäksi viidakoillaan ja vuoristollaan joihin voi tehdä päiväretkiä rantalomailun ohessa. Moorealla asutaan yhdellä suurella saarella. Moorea tarjoaakin hyvät mahdollisuudet omatoimiseen liikkumiseen ja esimerkiksi paikallisten kylien ravintolatarjontaan tutustumiseen. Moorealla onkin selvästi enemmän aktiviteettimahdollisuuksia kuin Bora Boralla. Moorea tarjoaakin paljon tekemistä rantalomailun lisäksi.
Miksi mennä
Ranskan Polynesia on sellaisen ranta- ja luontolomailijan valinta, joka kaipaa laajemmat aktiviteettimahdollisuudet sekä tasokasta palvelua. Kohtalaisen ruuhkattomana mutta palveluiltaan hyvin kehittyneenä lomalomakohteena se sopii myös lapsiperheille joskin hintataso on korkeahko.
Miten liikkua
Saarten välillä liikutaan lentäen. Tahitin ja Moorean välillä on myös lauttamahdollisuus. Suuremmilla saarilla on julkinen liikenne sekä taksit käytössä. Lisäksi on mahdollista vuokrata auto tai skootteri saariin ominpäin tutustumiseen.
Mitä syödä
Hotellien ravintolat tarjoavat hyvät ruokailumahdollisuudet. Ateriat ovat usein meripainoitteisia ja sopivat mietoina lähes kenelle tahansa. Myös liharuokia on hyvin tarjolla. Suurimilla saarilla on mahdollisuus kokeilla paikalisia ravintoloita, jotka tarjoavat lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä aina paikallisesta ”kotiruoasta” gourmet-aterioihin.
Sää
Ranskan Polynesian sää on lempeä ja tasainen vuoden ympäri lämpötilan liikkuessa 23-30 asteen välillä. Saarivaltiona ilma on kostea ja sadekuuroja on silloin tällöin painottuen Suomen talvikuukausille eli joulu-maaliskuulle. Rajumpia sääilmiöitä kuten hurrikaaneja esiintyy vain harvakseltaan. Sään puolesta Ranskan Polynesialle voi siis matkustaa minä vuodenaikana tahansa.
Muuta

Muut rantalomat


Muut matkatyypit

Jaa tämä sivu: Sähköposti
Moorea
Ohessa esimerkkejä 10 vrk matkapaketeista Moorealle. Valikoimassamme on runsaasti muita majoitusvaihtoehtoja. Matkapaketin keston voi pidentää tai lyhentää halusi mukaan.
Matka sisältää
  • lennot Helsinki-Papete-Helsinki
  • kaikki lentoverot
  • lentoaikatauluista johtuva pakollinen 1 yön majoitus Papetessä 4-tähden hotellissa 2 hengen huoneessa
  • aamiaiset Papetella
  • lento Papete-Moorea-Papete
  • Moorealla 9 yön majoitus 5-tähden Inter-Continental Resort & Spa hotellissa 2 hengen huoneessa
  • aamiainen Moorealla
  • kuljetus kaikkien lentokenttien ja hotellien välillä meno-paluu
HintaMatkustus
3295,-1.1.-30.4.12
3495,-1.-30.5.12
3660,-1.-24.6.12 / 16.8.-31.10.12
3985,-25.6.-15.8.12
3370,-1.11.-16.12.12
Hotelli Inter-Continental Resort & Spa
Osoite:
Tiahura, Moorea 98729, French Polynesia
Kuvaus:
Inter-Continental on tyylikäs hotelli, joka sijaitsee upealla rannalla Moorean pohjoisrannan länsipäässä. Hotellin erikoisuus on delfiini- ja kilpikonna-altaat, jotka ovat erityisesti lasten mieleen.
Huoneet:
Huoneissa mm. ilmastointi, kattotuuletin, tv, radio, CD-soitin, minibaari, kahvi/tee ja hiustenkuivain.
Muuta:
Hotellissa on mm. kaksi ravintola, baari, uima-allas, kuntokeskus, kauppa, aktiviteettikeskus huonepalvelu, runsaat vesiaktiviteetit, businesskeskus.
Matka sisältää
  • lennot Helsinki-Papete-Helsinki
  • kaikki lentoverot
  • lentoaikatauluista johtuva pakollinen 1 yön majoitus Papetessä 4-tähden hotellissa 2 hengen huoneessa
  • aamiaiset Papetella
  • lento Papete-Morea-Papete
  • 9 yön majoitus 4-tähden Legends hotellissa 2 hengen villassa
  • aamiainen Morealla
  • kuljetus kaikkien lentokenttien ja hotellien välillä meno-paluu
HintaMatkustus
3695,-1.1.-30.4.12 / 1.11.-16.12.12
3820,-1.5.-24.6.12 / 16.8.-31.10.12
4145,-25.6.-15.8.12
Hotelli Legends Resort
Osoite:
Moorea 98729, French Polynesia
Kuvaus:
Legends Resort on erittäin tyylikäs hotelli, joka ei sijaitse rannalla vaan vuoren rinteessä. Hotellilla on näin Moorean parhaimmat näkymät valtameren ja vuoriston ylle. Hotelli tarjoaa ilmaiset kuljetuksen omalle rannalleen saaren pohjoisessa. Legendsin erikoisuus on suuret rinnevillat, jotka myös tilansa puolesta sopivat esim. lapsiperheille. Erittäin hyvä valinta niille, jotka eivät välttämättä vaadi välitöntä läheisyyttä rantaan.
Huoneet:
46 villaa, joissa mm. keittiö, ilmastointi, kattotuuletin, tv, radio, CD-soitin, minibaari, puhelin, kahvi/tee, hiustenkuivain, terassi.
Muuta:
Hotellissa on mm. ravintola, baari, näköalauima-allas, kuntokeskus, spa, ilmainen kuljetus rannalle, huonepalvelu.
Tämän matkan ostajalle
  • VIP -asiakkaille Eurooppalaisen matkavakuutus vain 15,- / henkilö koko matkan ajaksi
Hinnat alkaen / henkilö rajoituksin kun kaksi henkilöä matkustaa samalla varauksella sisältäen yllä mainitut tuotteet ja palvelut.
Oikeus muutoksiin ilmoitettuihin tietoihin pidätetään. Hinnat eivät ole voimassa erikoistapahtumien tai juhlapyhien (esim. pääsiäinen, joulu ja uusivuosi) aikana ellei muuta mainita. Tarkka hinta saattaa riippua valitsemastasi matkustushetkestä. Tiedot perustuvat sivujen laadintahetkellä ilmoitettuihin tietoihin. Mr. Travel ei vastaa tietojen oikeellisuudesta tai kirjoitusvirheistä.
Lähetä yhteydenottopyyntö matkasta

Voimme tehdä alustavan varauksen kyselysi perusteella. Se ei sido sinua ostamaan mitään,
mutta sen avulla voimme heti varmistaa edullisimmat paikat esim. lennoille jo ennen kun otamme sinuun yhteyttä.

Jos haluat meidän tekevän alustavan varauksen, ilmoita alla matkustajien nimet kuten ne esiintyvät passissa sekä iät matkustuspäivänä.

MatkustajaEtunimiSukunimiIkä
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
* = Pakolliset tiedot
Mr Travelin rantalomalla
Rantahotellit - Rantalomalla hotellin merkitys korostuu. Esitellyt hotellit ovat valittu eri kriteereitä painottaen, asiakkaan eduksi.
Vaivattomuus - Rantalomat ovat kokonaisuus sisältäen kaiken tarpeellisen yhdessä paketissa.
Muitakin kohteita - Kysy muitakin rantalomia Aasiassa, Amerikassa, Afrikassa ja Karibialla.
Lue kysymyksiä ja vastauksia matkoistamme.
Katso mitä asiakkaat sanovat Mr Travelista.
Ostitko jo matkan? Tarkista muistilstamme.
Tilaa uutiskirje
Saat sähköpostitse
1-3 kertaa/kk tiedon
uutuuksista ja tarjouksista

Seuraa meitä Facebookissa

Seuraa meitä facebookissa

Liity nyt ja osallistu arvontaan. Lue lisää Facebook sivullamme.

Lähdössä matkalle
isommalla seurueella?
Täytä ryhmämatkatarjous
Mr Travel palvelee
ark. 9-17

Puhelinmyynti
0207 451 451

Matkatoimistot Helsinki Turku